Leipäjonot

Tätä hallituksen leikkauslistaa lukiessa, en voi kovin tyytyväiseksi tulla. Ymmärrän, että kun valtio velkaantuu, jostain on leikattava. Mutta, kun se tahtoo kohdistua niille, jotka jo muutenkin joutuvat jokapäiväisessä elämässään miettimään säästämisen kohteita.
Mistä otetaan ja mihin annetaan, on aina arvovalinta. Jos tätä nyt miettii yhdessä hallituksen tekojen kanssa, niin voi todeta että pienituloisilta perusturvan varassa olevilta otetaan ja annetaan jonnekin muualle.
Me kaikki varmasti toivoisimme ettei leipäjonoja olisi, mutta tällä politiikalla ne eivät poistu vielä pitkään aikaan. Meillä on Suomessa 900 000 pienituloisia ja heidän määränsä kasvaa noin 20 000 -30 000 joka vuosi.
Tänään lakkopäivänä moni koulu ja päiväkoti jää ilman ruokatarjoilua. Tästä on nostettu kohtuuton haloo, lapset kärsii. Missä ovat nämä auttajat silloin, kun leikataan juuri lapsiperheitä ja vähäosaisilta?
Tähän loppuun laitan vielä lapsiperheellisenä ajatuksen lukijoille mietittäväksi lapsilisästä... Se on todella monelle pienituloiselle tärkeä kuukausitulo, mutta entä suurituloiset, tarvitsisivatko he sitä? Ehkä vielä sen mennessä osakerahastojen täydennykseen?

Esimerkin voima

Olin viime lauantaina tempauksessa luonnon ja ilmaston puolesta. Eli lähdimme pienellä (harmi vaan) porukalla keräämään roskia kävelylenkin ohessa. Juttelimme matkalla myös miten omille lapsillemme olemme puhuneet roskaamisesta ja miten ehkä omat lapsemme ovat opastaneet meitä. Tuli esiin esimerkiksi purkan luontoon heittäminen. Se tuntuu varmasti monesta ihan maatuvalta luonnonmukaiselta, mutta on oikeasti tosi haitallinen mm. linnuille, jotka nokkivat niitä aiheuttaen tukehtumista tai nokan kiinni jäämistä 😕, tässä vaan yhden asian mainitakseni.
Itse haluan näyttää omille lapsilleni minne roskat kuuluvat ja huomautan kyllä heti, jos se aiotaan viskata vaan helpoimmin luontoon. Myös ehkä luonnon saastuttamisen osalta vähäpätöiseltä tuntuva teko on autotta kulkeminen aina, kun mahdollista. Mutta tämähän tuo mukanaan vielä toisenkin hyödyn ja hyvän pirteän olon. Siihen kuuluu meidän perheen osalta lasten koulumatkat, pienet kauppaostos käynnit äidin kanssa ja harrastusmatkat 😊 Siis kaikki ihanasti lähellä 1-2km:n sisällä olevat. Toivon muidenkin miettivän näitä pieniä, ehkä vähäpätöiseltä tuntuvia tekoja luontomme/ilmastomme puolesta, metallin, lasin, muovin, pahvin... kierrätystä unohtamatta.
Aiheeseen liittyen, esimerkin voima, tulee monta muutakin asiaa mieleen. Etunenässä voisi mainita liikunnan ja toisena kielenkäytön.
Tutkimuksissa on todettu, että nuorena opittu liikunta elämäntapana, kantaa pitkälle yli 40 ikävuoden.
Toisena asiana kielenkäyttö eli kirosanat tarttuvat paljon helpommin perheissä, joissa niitä käytetään ja ne hyväksytään kuuluvaksi kielenkäyttöön. Jokainenhan niitä kuulee elämässään enemmän ja vähemmän, mutta kuinka hyväksyttävää se on omassa kotona, on tärkeä asia.
Aiheita riittäisi ruokatottumuksista lähtien, vaikka kuinka paljon mietittävää. Mutta niitä voimme jokainen halutessamme pohtia kuitenkaan syyllistämättä itseään vanhempana. Kaikkien asioiden eteen emme vanhempinakaan pääse, vaikka kuinka tekisimme parhaamme. Näihin kaikkiin tarvitsemme myös suuresti yhteiskuntamme apua ja tukea oikealla tavalla.

Äitinä ja tyttärenä

Nämä kuvassa olevat tekstit ovat aika monesta kohdasta itselleni ajankohtaisia niin äitinä kuin tyttärenä ❤❤ Omat lapseni ovat nyt 8v, 11v ja 14v, jokainen voi siitä halutessaan miettiä, kuinka montaa kohtaa käydään läpi... 😉 Mutta kaikissa tapauksissa lapseni ovat minulle niin tärkeitä ja rakkaita 💙❤❤.

Näin vanhusten viikolla haluan nyt kirjoittaa siitä tyttärenä olemisesta. Omassa tilanteessa sopii hyvin nuo molemmat, "Pitäisi nähdä äitiä useammin" ja "En halua menettää äitiäni". Isääni voin enää vain muistella kauniina rakkaina ajatuksina ja jälleen näkemisen uskossa/toivossa, mutta äitini kanssa voin jutella päivittäin puhelimessa ja käydä aina mahdollisuuksien mukaan katsomassa ja ilahduttamassa hoitokodissa. Enemmän tietysti haluaisin hänen kanssa viettää aikaa, mutta niinkuin me jokainen, ainakin lähes jokainen, tunnemme tunteen, että pitäisi olla enemmän aikaa. Olla aikaa istua ja jutella tämän tärkeän ihmisen kanssa. Viedä, vaikka ulkoilu hetkelle tai pitää vaan kädestä kiinni❤

Meillä on Suomessa paljon hyvääkin vanhusten hoidossa, mutta myös paljon puutteita. Hoitohenkilökunta on tiukoilla, jos ja kun heitä on liian vähän. Myös työilmapiiri kiristyy ja tulee paljon sairastumis poissaoloja. Jokainen meidän vanhus tarvitsee arvokkaan hoidon ja riittävästi avuliaita, reippaita käsiä auttamaan. Pitäkäämme siis myös meidän arvokkaasta hoitohenkilökunnasta huolta. Pitää olla hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa niin jaksaa auttaa niitä heikoimpia.
Tähän loppuun vielä teksti ja sitten soitto rakkaalle omalle äidilleni ❤

" Sitten, kun en enää muista nimeäni. Sitten, kun tämä päivä on sekoittanut eilisen. Sitten, kun aikuiset lapset ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen.
Sitten, kun en enää ole tuottava yksilö, kohdentaa minua silloinkin ihmisenä, välittäjää minusta, antakaa rakkautta, koskettakaa.
Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan, mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus.

Ammatillinen opetus ja nuoret

Eilen illalla tuli ajankohtaisohjelmaa ammattioppilaitosten opetuksesta ja sen vapaamuotoisuudesta. Oppilailla on valittavana oma kuntopolku, mikä on sinänsä todella hyvä asia. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä siitä seuraa.
Ajatuksiani...
Me ihmiset olemme erilaisia ja niin tässäkin asiassa. Osalla meistä on kova halu ja taito lukea ja opiskella itse. Suunnitella itse tavoitteellinen opintopolku, jota seurata päämäärään asti. Mutta osalla ei ole näin vahvaa taitoa ja suurta motivaatiota tähän ja väitän/uskoisin että harvalla nuorella on. Myös jotkut oppivat paljon paremmin kuuntelemalla kuin itse lukemalla. Tämän sanon siksi, koska itse kuulun ehdottomasti näihin kuuntelemalla oppiviin. Lähipiirini on sen huomannut ja myös itse olen sen todennut jo yläaste ja lukio iässä. Tunneilla kuunnellessani ja läsnäollessa en joutunut paljoakaan lukemaan kokeisiin, mutta jos lähinnä urheilureissujen takia oli poissaoloja jouduin tekemään moninkertaisen työn.

Olen sitä mieltä, että ammatillisessa opetuksessa olisi satsattava lähiopiskeluun ja pidettävä opiskelu enemmän tunti opiskeluna paikan päällä koulussa. Näin etenkin nuorten kohdalla. Harvalla nuorella on ammattikouluiässä niin vahva halu, motivaatio ja taito itsesuunniteltuun opiskeluun ja etäopiskeluun. Tämä valinnaisuus ei sovi kaikille. Nuori jää todella helposti sinne kotiin ja luultavasti vielä tietokonepelin ääreen. Toivon, että tämä asia saadaan uuteen suuntaan. Rakennamme tulevaisuutta ja turvallisuutta näille nuorille ammattiopiskelijoille hyvässä yhteisössä, jossa on rajat ja rakkaus.

Hiukan ajatuksia päivähoito asiaan

Kuntosalilta tulleena, yhdessä koko perhe, haluan kirjoittaa hiukan ajatuksiani päivähoito asiaan, ennen lasten iltarukous hetkeä.
Tämä ei todellakaan ole ollenkaan yksiselitteinen asia.
Itselläni on ollut mahdollisuus hoitaa lapseni kotona ja olen onnellinen siitä. Se oli oma haluni ja oma ratkaisuni. Mutta ei se tuntunut eikä tunnu yleisesti kovin arvostelulta "työltä". Ei yhteiskunnan näkökulmasta eikä hirveän monen ihmisenkään. Selän takana puhujia riitti, "miten hän selviää rahallisesti" , "miten jaksaa olla "vaan" kotona"... (enkä todellakaan ollut "vaan kotona", lasten kanssa voi puuhailla vaikka mitä 😊)
Itse arvosta todella paljon äitejä ja/tai isejä, jotka haluavat olla kotona pienten lastensa kanssa. Vanhempain vapaan jälkeen kodinhoidontuki on erittäin pieni korvaus ja ymmärrän, että taloudellisesti monella on tiukkaa ja jopa mahdotonta jäädä lasten kanssa kotiin. Eikö tähän voisi saada jotain lisätukea, sitä aijon kannattaa/ehdottaa. Maksaahan päivähoitopaikka yhteiskunnalle/kunnalle ison summan rahaa. Saatikka sitten, kun todella vanhempi/vanhemmat uupuvat, sairastuvat, masentuvat ja tarvitaan sijaiskoteja.
Ymmärrän myös niitä äitejä ja vanhempia, yksinhuoltajia, jotka vaan uupuvat liikaa. Katsoisin, että tässä asiassa pitäisi olla valinnan vapautta perheillä ja myös ennakoivaa työtä esimerkiksi neuvoloissa.
Tämä oli vain pieni riipaisu aiheesta. Mutta päällimmäisenä tarkoitukseni sanoa, että lapset kyllä ehtivät varhaiskasvatukseen ja virikkeelliseen maailmaan. Luottakaa te vanhemmat itseenne, jotka haluatte ja pystytte pitämään lapsenne vauva-ja taapero- iässä kotona. Se on raskastakin työtä, mutta myös palkitsevaa 😊 Toivomme saavamme tähän esittää myös sitä rahallista palkitsevuutta.